SeppoMononen Omnia mea mecum porto!

Heikki Rajaniemi kuoli 27.6.1944 vieraan aatteen uhrina

Suomi hyökkäsi Neuvostoliitoon 1941. Maan sanottiin olevan demokratia, mutta kansalla ei ollut hyökkäykseen sanan sijaa; Eliitti päätti 45.000 sotilaan kuolemaan johtaneen järjettömän sodan aloittamisesta (Pariisin rauha 1947: syyllinen Suomi hyökkäsi Neuvostoliittoon ja miehitti Itä-Karjalan).

Kansakoulupohjaltakin osattiin laskea sotilaalliset voimasuhteet, mutta sisukas ja ylimielinen valtiojohto ei välittänyt neuvotella; Tätä vartenhan meillä oli harjoitettu Suojeluskunnat, ja riitti kun Jumala ja Natsi-aate olivat puolellamme!

Raja oli vain tykinkantaman päässä Leningradista, jonka tyydyttäväksi turvaksi Neuvostoliitto ehdotti alueluovutuksia. Stalin tarjosi rauhaa, mutta uhmakas valtiojohto torjui tarjouksen jyrkästi: "Ei metriäkään!"

Ilmajoella sää oli lämmin ja aurinkoinen. Tyyni keskikesän päivä oli ollut touhukas ja leikeistä voipuneet pikkupojat palailivat nevalta metsäleikeistä. Harppaus vähävetisen luoman yli Rajan kotivainiolle ja siitä riihen ohi ja takapihan navetan, tunkion, heinäladon ja liiterin lomitse pihalle. Pihaa reunusti kaksikerroksinen aitta, paja, ja maalaistalo, sekin punaiseksi maalattu. Tämä oli 19-vuotiaan Heikin koti.

Selma-emäntä oli ovella lapsia vastassa: "Heikki on kaatunut!" itki leikkitovereitteni äiti lohduttomasti. Äitinsä helmoissa ikätoverini Maija koetti lohduttaa surevaa.

Nelivuotiaalle suruviestin sanoma oli vain sanoja. Vanhempien lasten vakavuus saattoi jäädä huomiotta, sillä sota-ajan alakulo  ja apeus oli turruttanut lastenkin tarkkaavaisuutta. Ehkä käsitin, että surumielisyys johtui sodasta, joka oli käynnissä, jossakin, ja tovereitteni isoveli, Heikki, oli sodassa.

Isä-Antti oli asemalla kuittaamassa poikansa jäännöksiä. - Heikki oli käynyt arjalaiselle hyökkäyskoneistolle tarpeettomaksi ja se palautti nyt elottomat jäänteet kuusipuulaatikkoon aseteltuna. Vanhemmille ja sisaruksille Heikistä jäi muistot, kiitoksia paljon!

Pataljoonan hyökkäys vihollisen asemiin Talinmyllyn kukkuloille 29.6.1944 oli katastrofi jossa kuoli 200. Vihollinen oli siihen asti leikitellyt tosikkojen sotureiden kanssa mutta osoitti nyt voimansa. Se löi pataljoonan hajalle ja ajoi sen pakosalle. - Heikki ei osallistunut; hänen ruhjotut jäänteensä oli jo rahdattu kolisevassa tavaravaunussa Vainikkalasta Ilmajoen asemalle.

 

Ote Sotapäiväkirjasta (I/JR 50)  9.8.1944

....

Kello 13.10 Alik. I Eskola kaatui Puistossa saatuaan piiskan ammuksesta sirpaleen vatsaansa.

Sot. Pvk:n liitteeksi pataljoonan kuri- ja mielialailmoitus (Liite N:o 326)

...

Kello 19.10 Vänr. Jaakkola ampui kiväärillä 1 ryssän Kaivon edestä.

Kello 20.50 Vih. Ampui piiskalla pataljoonan taakse 10 la.

Kello 21.00 15 la 82 mm:n krh:lla 3.K:n taakse.

Kello 21.30 Kuului haitarin soittoa  Pallen ja Nallen edestä.”   (päiväkirja loppuu)

Sotapäiväkirja osoittaa suomalaisten ”torjuntavoitot” myytiksi,  sankaritarinoiksi, joita suomalaiset viljelevät itseään toisilleen kehuessaan. ”Keksitty perinne” on varta vasten totuuden kansalta kätkemiseksi 1961 ”naisten patoutuneesta toiminnan tarpeesta” perustutetun puolisotilaallinen

Maanpuolustuskurssiyhdistys ry:n historiikista (sitaatit):

/http://www.maanpuolustuskurssiyhdistys.fi/d/Maanpuolustus_97_web.pdf/

Naapurin Heikki ja 50.000 kanssakansalaista kuoli vieraan aatteen uhrina. On irvokasta eliitin saarnata vapauden sankareista, sillä kuolemassa ei ole kunniaa. Käytännössä sota osoitti oikeaksi ennakkoarviot uhmakkaan hyökkäyssodan loppu tulemasta eliitillekin. Mutta opetuksesta ei demokratia ole lisääntynyt, sillä suomalainen sisu on kyvyttömyyttä hyväksyä todellisuus totena.

Viite: I/JR 50 sotapäiväkirja.

 

Seppo Mononen, tutkija, filosofian maisteri, Ilmajoki 

www.itorina.org

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Seppo Mononen

En ole vuosikymmeniin odottanut(kaan) että kukaan olisi kanssani samaa mieltä, ehkä siitä lähtien kun aloin ajatella omilla avoillani, sellaiset on toki jokaisella ihmisellä, ei anoastaan minulla...
Mitä tule 'Viron kohtaloon' jolla jossakin vaiheessa peloteltiin: Virolaiset on jokseenkin järkevää ja tasapäistä kansaa (nimittelevät ehkä meitä HIRVIKSI, viitaten siihen kuinka sisukkaat, lyhytjänteiset suomalaiset törmäilevät hätäisesti ympäriinsä pää kolmantena jalkana, ja nyrkit pystyssä. Suhteellisuuden tajusta he eivät tarttuneet aseisiin, arvioiden ehkä että eivät halua kansalaisilleen 'Suomen kohtaloa'. (=kansakunnan nykytila).
Pitkäjännännitteisestä demokratiasta johtuen Nyky-Vro vertaa joka suhteessa hyvin (fasistiseen) Suomeen.
1. Valtiontalous on hallinnassa, valtionvelka lienee lähinnä nolla (0);
2. Tärkeä yhteiskunnan elämän laadun mittari on itsemurhien lukumäärä: Ainoana maanosamme maana Viron luku on laskenut viime vuosina.
3. Virossa vallitsee demokraattinen vapaus, vastakohtana fasistinen väkistäminen jolla yhteiskunta meillä rasittaa kansalaisiaan. Ihmisten paha olo näkyy selkeästi mm. lehtien mielipidekirjoituksissa.
Virossa jonkun aikaa asuessani panin merkille, että siellä monet syövät aamupuuronsa ilman maitoa (!), hillon kaa. Liekö tämäkään mahdollista meillä!
Todellisuuden hyväksyminen totena on äärimäisen vaikeaa, se vaatisi henkistä kehittymistä. Tämä taito olisi saattanut säästää ainakin jatkosodalta, ja 50 000 ihmisuhrilta, ja tietysti myös sotakorvauksilta, ym.

Seppo Mononen

Åke Lindmanin leffassa lopetus ei ollut kovin uskottava,hallusssani olevien sotapäiväkirjojen valossa?

Toimituksen poiminnat